perjantai 27. joulukuuta 2013

Koristetyynyjä

Siinä se sitten oli, joulu. Rauhallinen ja ihan rentokin :) Kukaan ei tosiaan käynyt kaappeihin kurkistelemassa, enkä jouluani niissä viettänyt, eli olipa hyvä, etten niitä siivonnutkaan =) Kiltti olin näköjään ollut, sillä lahjoja sain todellakin paljon enemmän, kuin osasin odottaa.

Tein ennen joulua muutaman koristetyynynkin, kaksi lähti messuilta uuteen kotiin, ja nämä kolme laitoin Taitomaahan myyntiin. Tyynyjen kukkasissa on osaksi paljettilankaa, mikä ei kimaltele omasta mielestäni liikaa, vain vähäsen. Hassua, miten kangas vaikuttaa siihen, minkä kokoinen päällisestä pitää tehdä. Toisen harmaan tyynyn sisätyyny on täsmälleen saman kokoinen kuin ruskeassa ruudullisessa, ja harmaata täytyi hieman pienentää, että tulos olisi ryhdikkäämpi.

Kukkatyynyt
Tuosta harmaasta villakankaasta tekaisin myös äkkiä eteisen tuoliin pikku viltin, eli virkkasin kankaan palaseen valkoiset reunat, ei sen kummempaa =) Tuoli tarvitsi suojan, sillä tuo meidän koira istuu tuolilla katsomassa, kun joku on lähdössä, tai sitten istuu siinä ikävöimässä suurta rakkauttaan, naapurin koiraa. Muutenpa ei ole tullut omaan kotiin mitään sisustusjuttuja laitettua, vaikka pitäisi, pitäisi ja pitäisi... Paitsi että laitoinhan minä jouluaattona vierashuoneeseen verhot! Muuttaa muuten huomattavan paljon koko huonetta. Poika oli minua ahkerampi sisustusasioissa, ja ennen joulua kääntyi taas koko huone ympäri =)

Jotain kun on "pitänyt" joulun aikaankin tehdä, niin olen neulonut sydämiä, ja välillä virkannut tuolin päällistä kalalangasta. Tuo virkkaus on vähän hidasta, muutaman kerroksen jälkeen (päällisellä alkaa tosin olla jo kokoa...) selkään sattuu niin vietävästi, vähän pullahtanut nikamani ei taida tykätä pienestä koukusta =/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti